Miksi lähdet Intiaan?

 

Näin himpun verran jälkeenpäin ajateltuna putkiremontin tuleminen taloyhtiöömme on ollut ehkä paras sysäys pidemmälle reissuun lähtemiselle viime aikoina. Tiettyjen kimmokkeiden myötä sitä ajautuukin järjestämään elämän sellaiseen kuntoon, että voisi olla reissussa vähän pidempään. Reissuun lähteminen harvemmin on ketään jälkeenpäin harmittanut ja tietyssä elämäntilanteessa yksin matkaaminen voi olla hyvinkin inspiroivaa.

 

Moni yllättyi – miksi lähdet Intiaan?

Intia on aina jostain syystä kiehtonut minua, ja olen ollut kiinnostunut joogasta ja ayurvedasta. Aasiassa joskus reppureissanneena olen ymmärtänyt, että Intia ei välttämättä olisi ihan niin helppo matkustaa kuin esimerkiksi Thaimaa, Malesia tai Indonesia.

Intiassa voi olla turvatonta matkustaa yksin naisena, minulle sanottiin. Eräs Intiassa paljon matkustanut hyvä ystäväni kehotti kuitenkin olemaan hätääntymättä: ”olet todennäköisesti kaksi kertaa yhtä iso kuin suurin osa intialaisista”. Terveen järjen käyttö on suotavaa matkaillessa. Lähinnä ajattelin, että pimeän tultua en liikkuisi millään vieraalla alueella yksin.

Noustessani Dubaissa Kochin koneeseen koin jo mielenkiintoisen havainnon. En ole varmaan koskaan kokenut oloani niin eksoottiseksi, kun huomasin olevani ainoa valkoinen länsimaalainen koko lentokoneessa ja paikanpäälle saapuessani ihmiset halusivat ottaa minusta kuvia. Olen ehkä matkustanut sen verran, että sopeudun nopeasti uusiin olosuhteisiin enkä säikähdä ihan pienestä. Kulttuurishokkeja ei tarvitse vähätellä, mutta niitä ei kannata liikaa pelätäkään. Eräs ranskalainen tyttö kertoi minulle saaneensa paniikkikohtauksen Intiaan tullessaan, mutta hänkin on ajan kanssa tottunut erilaisuuteen ja oppinut pitämään siitä. Olin valmistautunut antamaan Intialle aikaa. Ihminenhän on sopeutuva olento mihin vaan.

Keralan ”backwaters” on hyvin vehreetä Intiaa.

 

Yksin matkustamisessa on se hyvä/huono puoli, että harvoin saa olla yksin.

Kun matkustaa yksin, niin tutustuu parhaiten uusiin ihmisiin. Olen ollut positiivisesti yllättynyt, kuinka mainiota tyyppejä on päättänyt lähteä matkaamaan Intiaan. Olen varmastikin suht helposti lähestyttävä ja avoin ihmisille, mutta välillä on hyvä vältellä uusien kaverien saamista, että oikeasti saa olla itsekseenkin. Yksin matkaamisessa kuitenkin on mielekästä viettää aikaa omien ajatuksiensa ja projektiensa kanssa, sekä tehdä juuri sitä mitä itse haluaa.

Australian vaihto-oppilasvuoteni jälkeen olen ollut aina sitä mieltä, että yksin matkustaminen on sekä parasta että pahinta. Lukiovaihto-oppilasvuoteni oli siitä erikoinen, että lopulta erosin YFU:n vaihtarijärjestöstä. Olin muutaman kuukauden Perthissä highschoolissa, mutta päädyin matkustamaan itsekseni loppuvuoden. (Miksi päädyin tähän ratkaisuun ja kuinka kaikki byrokratia vaihtarijärjestön, koulun, perheen ja viisumin kanssa onnistui käytännön tasolla siihen aikaan, onkin aivan toinen tarina.)

Vuosi oli hyvin erikoinen lukioikäiselle. Kun oli ajanut maan halki ensin autolla seitsemän päivää, asunut hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa eri paikoissa (päädyin lopulta olemaan Sydneyssä neljä kuukautta luovien asumisratkaisujen kanssa rahaa säästäen; asuin mm. muotisuunnittelu-opiskelijoiden kanssa Bondi Beachilla, host-äitini adoptioon annetun pojan luona surffimajassa, suomalaisten raksamiesten ja yhden vanhan helvetin enkelin kanssa arabilähiössä, josta muutin snobialueelle Mosmaniin tennisvalmentajani luo…). Yhden vuoden aikana tuli nähtyä ja elettyä niin montaa erilaista elämää, että kun viimeisen kuukauden aikana lopulta otin junan takaisin Sydneystä Perthiin viimeiseksi kuukaudeksi, niin ymmärsin, että maailma ei ole kovinkaan pelottava paikka ja kaikesta selviää. Junamatka kesti kolme päivää ja kolme yötä. Silloin ajattelin, että vaikka kaikesta ei aina nautikaan, niin se kyllä kasvattaa. Jotkut jutut on vaan niitä ”once in a lifetime” -juttuja.

Näin jälkeenpäin ehkä voi vähän hirvittää, mitä kaikkea on tehnyt 18-vuotiaana, toisaalta taas sitten ei. Ihminen ei pelkää, kun on tietyssä tietoisuuden tilassa. Lopulta sitten ajattelee: mitä pelättävää missään on? Vanha sanonta niin metsä vastaa kuin sinne huutaa pitää mielestäni paikkansa tässäkin tapauksessa. Maailma, ihmiset ja ympäristö kohtelevat sinua juuri niin kuin sinä kohtelet heitä. Se, mitä ympärilläsi ja ulkopuolella tapahtuu, peilaa sisintäsi. Ihmissuhteissakin – kotona tai töissä – on tärkeää ymmärtää, että sinua kohdellaan juuri niin kuin annat itseäsi kohdeltavan.

Uskon myös, että universumilla on tapana junailla asiat parhain päin, kunhan muistaa luottaa vanhaan kliseeseen, joka on myös niin totta – asioilla on tapana järjestyä.

Ja kaikki on lopulta mennytkin aina hyvin.

Tyhmänrohkea ei kuitenkaan pidä olla, ja en esimerkiksi ikinä ajaisi itse Intian hullussa liikenteessä. Kysyin kypärää, ja intialaiset vain levittelivät käsiään ja sanoivat, että ”ei Intiassa käytetä kypärää…” 🙂

 

Kuinka pitkään olet?

Moni ajatteli, että olen suunnitellut Intian matkaani pitkään. Suoraan sanoen kuitenkin inspiroiduin ennen joulua ystäväni tarinoista ja Intian hintatasosta. Varasin lennot pari viikkoa ennen lähtöpäivää. Jos joku ihmettelee, miten on varaa matkustaa näin pitkään, niin tiedoksi seuraava: Maksoin yhdensuuntaisista lennoista Helsinki–Dubai–Kochi 214 € sekä yöpymisestä olen maksanut 3 €/yö jaetusta huoneesta ja 6 €/yö nyt omasta huoneesta. Ruoka maksaa about 1–3 €, ja on hyvää. En ole ikinä saanut näin hyvää vastinetta rahalle, joten nyt lähinnä tässä ihmettelen, miten ihmisen on varaa asua Helsingissä.

Kun mainitsin Suomessa, että olen ostanut vain menolipun, enkä ole varma koska palaan, niin tämä herätti suuresti hilpeyttä ja epäuskoisuutta – olenko aivan sekaisin? Intiassa kukaan ei ihmettele mitään – lähinnä harmittelevat, että en voi olla pidempään. Ajattelin alun perin katsoa, kuinka Intia kohtelee minua, onko se minulle kiva ja pidämmekö toisistamme. Kotiin paluuni viimeinen deadline on maaliskuun puoliväli, mutta paluulentoa en ole vielä varannut, koska en ole vielä varma, mistä kaupungista haluan lentää takaisin.

Olen nähnyt vasta hyvin pienen palan Intiaa ja Keralaa, mutta paljon enemmän kuin osasin tähän mennessä odottaa. Tapaamani ihmiset ovat mahdollistaneet minulle sellaisia kokemuksia ja nähtävyyksiä, joita en etukäteen osannut suunnitellakaan. En oikeastaan etukäteen osaakaan hirveästi suunnitella mitään, kun reissussa vasta usein inspiroituu. Nyt tiedän mitä haluan tehdä ja minne mennä, mutta näistä jutuista minulla ei ollut mitään ideaa reissuun lähtiessäni.

Maailman rikkain temppeli taustalla Trivandrumissa.

 

Minne menet?

Ensimmäisenä etappina oli äiti Amman ashram Amnitapurissa. Äiti Amma on hämmentävä hahmo. Ajattelin, että hänestä on pakko ottaa selvää vähän tarkemmin.

Ihmismieltä voi ihmetyttää sekin, miten 64-vuotias nainen voi kiertää ympäri maailmaan noin 600 ihmisen kanssa ja halata joka päivä 20 tuntia tuhansia ihmisiä (syömättä ja vessassa käymättä). Kun hän on kotonaan Amnitapurin ashramissa, niin mestoilla voi pyöriä 10 000 ihmistä joka maailman kolkasta. Amma halaa kaikki paikalle tulijat, vaikka siinä menisi aamuseitsemään. Samalla hän hoitelee kansainvälisiä bisneksiään ja hänen kasvonsa vain nauravat koko ajan.

Hämmennystä herättää, miten köyhään perheeseen pieneen kalastajakylään syntynyt intialainen tyttö on pystynyt perustamaan lukuisia yliopistoja, sairaaloita ja pyörittää monia hyväntekeväisyysjärjestöjä ympäri maailman. Hänet koetaan myös inspiroivana opettajana sekä ”aikamme jeesuksena” eli valaistuneena ihmisenä, joka on tullut auttamaan ihmiskuntaa.

Tästä kaikesta voisi kirjoittaa oman blogipostauksensa, mutta tässä kohdassa vain totean, että maailma on hyvin mielenkiintoinen paikka ja tiettyjä juttuja pitää nähdä myös omin silmin ymmärtääkseen maailmaa vähän paremmin.

Amman ashramissa ei saanut valokuvata, joten ei kuvia sieltä sen enempää. Tämä kuva napsaistu auringonnoususta omalta aamujoogaspotiltani, 14. kerroksen parvekkeeltani.

 

Kenelle Intian matkailua voi suositella?

Ei ainakaan heikkohermoisille tai hygieniaherkille – eikä ihmisistä tai melusta ahdistuville.

Mielestäni Intiassa on enemmän syvyyttä, kulttuuria, huumoria ja särmää kuin vaikka verrattuna Thaimaaseen. Intia on kontrastien maa – siis kaikenlaista löytyy. Ja kuten äiti Ammakin sanoo: jos on rauha mielessä ja oikea asenne, niin pysyy rauhallisena väkijoukossa ja tässä kaoottisessa maailmassakin. 😉

Moni varoitteli taudeista ja käski ottamaan rokotuksia. Minulla ei ollut tarvetta ottaa lisäroketteita voimassa olevien jäykkäkouristuksen, polion ja hepatiitti A -rokotusten lisäksi. Kerala ei myöskään ole moskiitto- tai dengue-aluetta. Minua eivät juurikaan ole hyttysetkään syöneet – eikä ole ollut tarve millekään hyttyskarkoitussuihkeille. Muutaman gekkon ja torakan lisäksi mitään erikoisia ötököitäkään ei ole tullut vastaan.

Jokainen Intiassa matkannut sanoi minulle, että varaudu siihen, että olet kipeä jossain vaiheessa (”se vatsapöpö iskee sinuun väistämättäkin enemmin tai myöhemmin”). Pakko nyt todeta, että olen ollut kolme viikkoa reissussa ja ainoastaan yhtenä päivänä oli ihan vähän nuha. Vatsassa tuntui kerran yhden intialaisen aterian jälkeen vähän erikoiselta, mutta ei sen kummempaa. Vastustuskykyni on yleensä hyvä, ja näköjään ennemmin saan ruokamyrkytyksen työpaikkaruokalassa Espoossa (true story) kuin mistään paikallisesta ravintolasta Intiassa käsin syödessä. En ole syönyt mitään maitohappobakteereita, enkä ole vielä edes avannut käsidesipulloa reissun aikana. Mutta (nyt koputan puuta), jää nähtäväksi, kuinka selviän loppuun asti…

En yleensä pidä mitään matkapäiväkirjaa tai huutele matkavinkkejä, mutta seuraavassa postauksessa on melkein pakko kertoa budjettimatkailun helmestä ja rantaparatiisista sekä viikon pituisesta Ayurveda-hoidosta, jonka päiväohjelmassa on lähinnä kolme tuntia hierontaa…